Case Anneli Auer - kuinka samaa asiaa käsitellään taas oikeudessa?
Anneli Auerin ja Jens Kukan nimet ovat jälleen tiedotusvälineissä pääuutisissa ja heidän oikeudenkäyntiään seurataan tiiviisti mediassa. Miten on mahdollista, että vieläkin he ovat oikeudessa ja vielä samasta asiasta kuin yli kymmenen vuotta sitten?
Jukka S. Lahden murha
Anneli Auerin nimi päätyi ensin lehtien palstoille vuoden 2006 joulukuussa tapahtuneen Ulvilan surmaksi kutsutun ratkaisemattoman rikoksen yhteydessä, jossa hänen aviomiehensä Jukka S. Lahti murhattiin heidän yhteisessä kodissaan. Heillä oli neljä yhteistä lasta, jotka olivat teon aikana 2, 4, 7 ja 9-vuotiaita. Tämä tapaus päätyi käräjäoikeuteen vasta vuonna 2010, kun monien tutkintalinjojen jälkeen syytetyksi nousi Auer.
Jo tämä murhana oikeuteen viety syyte käsiteltiin kahdella kierroksella koko prosessin läpi käräjäoikeudesta Korkeimpaan oikeuteen. Käräjäoikeudessa Auer tuomittiin murhasta elinkautiseen marraskuussa 2010 ja hovioikeudessa hänet katsottiin syyttömäksi heinäkuussa 2011.
Hovioikeuden tuomion jälkeen Auerin veli, jonka luokse Auerin lapset sijoitettiin keväällä 2010, oli yhteydessä asian syyttäjään kertoaksen, että lapset olivat kertoneet uusia asioita murhayöstä. Tämän johdosta poliisia pyydettiin suorittamaan asiassa lisätutkintaa. Tämän lisätutkinnan tuotosten vuoksi Korkein oikeus katsoi, että asia tulee palauttaa takaisin käräjäoikeudelle käsiteltäväksi, koska muuten merkittävää osaa todistelusta olisi tullut arvioitua vain yhdessä oikeusasteessa. Tämän vuoksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamiseksi asia oli palautettava käräjäoikeuteen.
Ja niin alkoi toinen kierros tässä käsittelyssä. Uudelleen käräjäoikeudessa katsottiin joulukuussa 2013 Auerin syyllistyneen miehensä murhaan. Auer valitti asiasta hovioikeuteen ja hovioikeus hylkäsi jälleen murhasyytteen helmikuussa 2015. Syyttäjä, Auerin kolme nuorinta lasta sekä Jukka S. Lahden sukulainen hakivat asiassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Syyttäjät hankkivat valitusluvan tueksi vielä lisää asiantuntijalausuntoja. Kuitenkin korkein oikeus hylkäsi kaikki valituslupahakemukset joulukuussa 2015, joten hovioikeuden vapauttava päätös jäi tässä tapauksessa voimaan.
Koska Auer oli ollut vangittuna asioiden käsittelyn aikana aiheettomasti, hänelle korvattiin syyttömänä vankilassa olemisesta yli 600 vuorokauden ajalta yhteensä 568 600 euroa.
Oikeudelliselta kannalta siis murhaa käsiteltiin kaksi kertaa koko oikeusprosessin läpi, koska rikoksen tutkinnassa hankittiin yllättäen lisätodistelua asian mennessä korkeimpaan oikeuteen. Myös toisella kierroksella asian mennessä korkeimpaan oikeuteen asiassa hankittiin lisätodistelua. Asiaa siis käsiteltiin murhan tapahtumisesta laskien yhdeksän vuotta ja vielä kahdeksan vuotta tapahtuman jälkeen asiassa yritettiin hankkia uutta todistelua. En tässä käynyt yksityiskohtaisesti läpi kaikkia rikoksen tutkintaan liittyviä outoja käänteitä, jotka tekevät koko prosessista hyvin kyseenalaisen.
Yhtenä esimerkkinä kuitenkin nostan sen, että vuonna 2012, eli ensimmäisen vapaaksi lukevan tuomion jälkeen, todisteena asiassa ollut hätäpuhelutallenne lähetettiin Yhdysvaltojen liittovaltion keskusrikospoliisille FBI:lle tutkittavaksi, koska yksi Auerin lapsista oli kertonut kuulleensa c-kasettinauhurin nappien äänen murhayönä eli väitteenä oli, että puhelutallenteella kuuluvat murhatun äänet olisi etukäteen nauhoitettu. FBI oli myös aiemmin vuonna 2010 auttanut asiassa parantamalla huonolaatuisen puhelun ääntä. FBI ei löytänyt mitään viitteitä äänien muuntelusta tai ennalta äänitetystä aineistosta äänitteeltä.
Kuitenkin toisen prosessin valitusluvan yhteydessä vuonna 2015 syyttäjä oli hankkinut uuden asiantuntijamielipiteen valitusluvan tueksi juuri tästä samasta aiheesta. Asiantuntijamielipide saatiin kapellimestarilta, joka analysoi ääniohjelmistolla tallennetta oma-aloitteisesti ja tätä mielipidettä käsiteltiin asiantuntijaryhmässä. Syyttäjän mukaan tämä uusi todistelu osoitti tallenteen sisältävän ennaltaäänitettyä materiaalia.
Tämä uusien todisteiden hankinta ja jopa samasta asiasta, jossa on jo aiemmin hankittu asiantuntija-apua FBI:ltä niin myöhäisessä vaiheessa prosessia kertoo koko rikostutkintaan liittyvistä vakavista ongelmista, jotka asettavat prosessin kyseenalaiseksi. Miksi puhelutallennetta analysoitiin vasta 6 vuotta murhan jälkeen? Miksi sen laatua parannettiin virka-avulla vasta 4 vuotta murhan jälkeen? Miksi 3 vuotta FBI:n lausunnon jälkeen vielä samasta aiheesta yritetään hankkia uutta todistelua? Huomattavaa on myös se, että asia palautettiin toiselle kierrokselle lasten kertomusten vuoksi – tämä teema toistuu myös nyt vireillä olevassa prosessissa.
Seksuaalirikossyytteet
Hieman hovioikeuden ensimmäisen vapauttavan tuomion jälkeen syyskuussa 2011 poliisi vangitsi Auerin ja hänen silloisen miesystävänsä Jens Kukan todennäköisin syin epäiltynä lapsiinsa kohdistuneesta törkestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nämä epäilyt alkoivat lasten ollessa jo sijoitettuina ja perustuivat kolmen nuorimman lapsen kertomukseen – vanhin lapsista kertoi, ettei mitään seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtunut.
Tässäkin prosessissa on esitetty hyvin mielenkiintoisia yksityiskohtia, joihin en tässä mene tarkemmin. Tärkeä on huomata, että näille yksityiskohdille ei löydetty objektiivisia todisteita eli ne olivat täysin lasten kertomuksen varassa ja näyttö asiassa perustuikin loppujen lopuksi lasten kertomuksiin ja niitä analysoineiden asiantuntijoiden lausuntoihin.
Käräjäoikeus kesäkuussa 2012 kuitenkin tuomitsi Auerin ja Kukan äänestystuloksella 2-1 useasta rikosnimikkeestä, kuten kahdesta törkeästä raiskauksesta ja kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seitsemän ja kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.
Asiasta valitettiin hovioikeuteen, joka kesäkuussa 2013 katsoi Auerin syyllistyneen käräjäoikeudessa tuomittujen nimikkeiden lisäksi kolmeen törkeään pahoinpitelyyn ja korotti Auerin saamaa tuomiota kuudella kuukaudella.
Auer ja Kukka hakivat asiassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, joka hylkäsi valituslupahakemuksen kesäkuussa 2014 ja siten hovioikeuden tuomio jäi voimaan.
Auer ja Kukka valittivat asiasta myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT), koska kokivat oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin tulleen rikotuksi. EIT ei ottanut valitusta käsiteltäväkseen.
Ensimmäisen kerran tuomion purkua haettiin toukokuussa 2016 ulkomailta saatujen asiantuntija-arvioiden perusteella, mutta KKO hylkäsi hakemuksen marraskuussa 2016.
Miksi sitten asiaa käsitellään juuri nyt oikeudessa? Kuten uutisista voi lukea, lapset ovat kertoneet, ettei heidän aiemmat kertomuksensa pidä paikkaansa. Tämän perusteella asiassa haettiin jälleen tuomion purkua ja KKO joulukuussa 2024 purki aiemmin annetun päätöksensä. Kuten aiemmin kerroin, koko tuomio perustui näihin lasten kertomuksiin, minkä vuoksi purkuhakemus tällä kertaa menestyi.
Kuitenkin tuomion purkaminen ei tarkoita sitä, että asia olisi automaattisesti edennyt uudelleen käsiteltäväksi tuomioistuimessa. Syyttäjä kuitenkin päätti nostaa syytteen uudelleen asiassa. Yksi syy syytteen nostamiselle oli se, että valtio ei joutuisi maksamaan Auerille ja Kukalle syyttömänä vankilassa oloajasta rahaa eli ns. “koppikorvauksia” – tämä on lausuttu julkisesti esim. Ylen uutisessa.
Aiemmassa prosessissa on todettu oikeusoppineiden voimin, että näyttökysymys tapauksessa on hyvin hankala ja että tuomio perustui olennaisilta osilta lasten kertomuksiin. Onkin hyvin kyseenalaista, että syytettä on lähdetty ajamaan korvausten vuoksi – korvausten, joita syyttömäksi todetuille henkilöille maksetaan, kun he ovat olleet vankeudessa vapautensa menettäneinä.
Oikeus on voittanut taas?
Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa siitä, että jokainen rikoksesta syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan. Käytännössä oikeudenkäynnissä on näytön perusteella näytettävä, että ei jää varteenotettavaa epäilyä syytetyn syyttömyydestä. Silloin, kun todistelu pohjautuu pääosin asianomistajan kertomukseen, on näyttökysymys erittäin oleellinen. Kertomuksen tulee olla niin luotettava, että syyksiluettava tuomio voidaan siihen tukeutuen tuomita – jos kertomus ei ole johdonmukainen tai se on ristiriitainen, ei syytettyä voida katsoa syylliseksi vain kertomuksen pohjalta. Vaikka kertomus olisi sinänsä luotettava, voi syytetty omalla kertomuksellaan tuoda esille vaihtoehtoisen teonkuvauksen. Jos tämä vaihtoehtoinen teonkuvaus on sinänsä luotettava, jää lähtökohtaisesti asiassa varteenotettava epäily syyllisyydestä.
Nyt asiaa käsitellään taas yksityiskohtaisesti mediassa päivittäisessä seurannassa eikä ihme sillä kyse on koko oikeusjärjestelmämme luotettavuuden arvioinnista. Koko tämä saaga korostaa sitä, kuinka syyttömyysolettamaa ei voida pitää itsestään selvyytenä. Molemmat prosessit ovat perustuneet lasten kertomuksille, jotka he nyt aikuisena kertovat olevan valetta ja perustuneen epäasialliseen painostukseen. Onkin hyvin traagista miten koko tämä prosessi on vaikuttanut heihin ja asettaa oikeusjärjestelmämme kyseenalaiseksi, kun tuomioita perustetaan kertomusten varaan ilman objektiivisia todisteita – tai hyvin heikoilla objektiivisilla todisteilla.
Olisikin mielenkiintoista saada taloudellinen vaikutustenarviointi siitä kuinka paljon oikeusprosessiin käytetään resursseja tässä tapauksessa ja kuinka paljon enemmän se maksaa kuin koppikorvausten maksaminen. Jatketaan tämän tapauksen seuraamista sillä aikaa mediassa ja katsotaan mihin hintalappu asettuu.
Wolt hakee KHO:n ennakkopäätöksen purkua
Wolt hakee Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) “Lähetit ovat työntekijöitä” ennakkopäätöksen purkua - mitä se tarkoittaa?
KHO on ennakkopäätöksessään KHO:2025:41 linjannut, että Woltin ruokalähetit toimivat työsuhteessa eikä yrittäjinä, kuten Wolt ja muut alustatalousyritykset ovat tähän asti toimineet.
Wolt on kuitenkin päättänyt olla tyytymättä KHO:n päätökseen ja Wolt onkin hakenut KHO:n päätöksen purkua. Mutta mitä tämä tarkoittaa — miten korkeimman tuomioistuimen ennakkopäätöksen purkua voi edes hakea?
Kyseessä on juridisesti ylimääräisestä muutoksenhausta, josta säädetään tässä tapauksessa hallintoprosessilain (laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa) 13 luvussa. Myös Korkeimman oikeuden (KKO) päätöksiin voi kohdistaa ylimääräisiä muutoksenhakukeinoja, mutta niistä säädetään eri tavalla kuin hallintoasioiden osalta, joten en käsittele niitä tässä blogissa.
Hallintoprosessilain 113 §:ssä kerrotaan ylimääräiset muutoksenhakukeinot hallinto-asioissa: menetetyn määräajan palauttaminen ja lainvoimaisen päätöksen purkaminen. Tässä tapauksessa kyse on siis KHO:n päätöksen purkamisen hakemisesta.
Hallintoprosessilain 117 §:ssä säädetään purkamisen edellytyksistä.
Ensinnä on huomattava, että purkuhakemus voi kohdistua sekä lainvoimaiseen hallintopäätökseen että lainvoimaiseen hallintotuomioistuimen päätökseen.
Lainvoimaisuudella tarkoitetaan sitä, että asiaan ei voi enää hakea säännönmukaisin muutoksenhakukeinoin muutosta eli asiasta ei voi enää valittaa. Eli joko kyse on ratkaisusta, joka on jäänyt lainvoimaiseksi muutoksenhakuajan päätyttyä tai asiasta, josta ei voi hakea enää oikaisua tai muutosta.
Tässä tapauksessa kyse on asiasta, johon ei voi hakea enää muutosta, koska asian on ratkaissut ylin siihen asiaan soveltuva tuomioistuin eli KHO.
Purkuhakemuksen ei ole siis pakko kohdistua KHO:n päätökseen vaan myös lainvoimainen hallintopäätös eli viranomaisen tekemä päätös, josta ei ole syystä tai toisesta haettu oikaisua tai valitettu, voi olla purkamisen kohteena.
Voidaan siis päätellä myös, että lähtökohtaisesti KHO:n päätöksen purkamisen hakemiselle on korkeampi kynnys kuin alemman tason päätökselle — KHO:n ennakkopäätöksen purkamiselle on vielä korkeampi kynnys.
Purkamisen hakemiselle on neljä eri perustetta:
asianosaiselle ei ole annettu oikeutta tulla kuulluksi tai asian käsittelyssä on tapahtunut muu menettelyvirhe;
päätös perustuu sellaiseen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;
asiaan on tullut uutta selvitystä, joka olisi voinut olennaisesti vaikuttaa asiaan, eikä johdu hakijasta, että selvitystä ei ole aikanaan esitetty;
päätös on niin epäselvä tai puutteellinen, ettei siitä käy ilmi, miten asia on ratkaistu.
Perusteen lisäksi edellytetään, että päätös loukkaa yksityisen oikeutta tai jos yleinen etu vaatii päätöksen purkamista.
Tässä tapauksessa Wolt on hakenut päätöksen purkamista pääasiassa 2. kohdan perusteella eli heidän mielestään KHO:n ennakkopäätöksessä on ilmeinen lain soveltamisen virhe, mutta he viittaavat myös 1. kohdan mukaiseen menettelyvirheeseen.
Tiedotteessaan Wolt perustelee näkemystään sillä, että “Tuomioistuin esimerkiksi torjui virheellisin perustein Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) alustatyötä koskevan ns. Yodel-päätöksen merkityksen ja jätti pyytämättä EUT:lta ennakkoratkaisua työaikadirektiivin tulkinnasta.”
Tiedotteessa ei tietenkään ole Woltin purkuhakemuksen kaikkea argumentaatiota, joten tästä en voi tehdä johtopäätöstä siitä, onko kyseessä “ilmeinen” lain soveltamisen virhe — kuten “ilmeinen” sanasta ilmenee on tässä soveltamiskynnys kuitenkin korkea. Etenkin, kun kyseessä on ylimmän hallintotuomioistuimen antamasta ennakkopäätöksestä, jolla pyritään ohjaamaan laintulkintaa.
Menettelyvirheen osalta KHO:lla on itsenäinen ratkaisuvalta siinä, katsooko se käsiteltävän EU-liitännäisen asian edellyttävän EUT:n ennakkoratkaisun pyytämistä. KHO on tässä ratkaisussaan käsitellyt kattavasti EUT:n aiempaa ratkaisukäytäntöä ja katsonut, ettei tähän asiaan tarvitse uutta ennakkoratkaisua. Menettelyvirhe perusteena vaikuttaa siis heikolta, joskaan ei mahdottomalta.
Jos päätöksen todetaan olevan virheellinen, on helposti perusteltavissa sen loukkaavan yksityisen oikeutta, joten tämä edellytys täyttynee, jos purkuhakemus muilta osin menestyy.
On jännittävää seurata miten tämän asian käsittely etenee. Olisi erittäin poikkeuksellista, että KHO purkaisi ennakkopäätöksenä antamansa päätöksen ylimääräisen muutoksenhaun myötä ja jos näin kävisi, se olisi juridisesti hyvin mielenkiintoista!
Jos mietit miten tämä KHO:n ratkaisu vaikuttaa nyt sinuun alustatyöntekijänä purkuhakemuksesta riippumatta — joko työsuhteen olemassaolon kannalta tai oleskelulupasi kannalta — ole yhteydessä meihin!